4 Hour Ribs – uunissa & grillissä

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Finger licking good!

Muutaman vuoden tutkistelun ja armottoman testauksen jälkeen on todettava, että parhaat ribsit tehdään hiljaksiin käristellen ja mielellään savustimella. Melkoisen hyvää tulosta saadaan myös pallogrillillä ja isommalla kaasugrillillä, kunhan vain malttaa vetäistä sopivan matalilla lämmöillä ja pitkään!  Testattu on myös ribsien keittäminen, mutta sen jälkeen joudut marinoimaan reippaan vuorokauden, että saat lihaan edes jotain makua. Uunissa viimeistellyt, keitetyt ribsit tuppaavat myös kuivumaan helposti, eikä niihin koskaan saada vastaavia makuja, kuin grillaamalla hiljaisella lämmöllä, pienessä aromisavussa. Entäpä sitten uunissa ja pitkään? Kuivamaisteseos eli rubia niskaan ja pitkä paistoaika? Lopuksi päälle makuusi sopivaa kastiketta? Kuulostaa sen verran rakettitieteeltä, ettei voi mennä pieleen! Tällä reseptillä on hyvä lähteä liikenteeseen, mikäli takapihalta ei löydy järeää savumonsteria tai pallogrilliä, eikä muutoin vain nappaa talvipakkasilla hankigrillaus.

Mausteseos eli rub di duu

  • 2 ja 1/4 tl valkosipulijauhetta
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 ja 1/4 tl mustapippurirouhetta
  • ½ tl sipulijauhetta
  • 1/4 tl timjamia
  • 1/4 tl sitruunapippuria

Poista ribsien toiselta puolelta kalvo. Lähtee siististi vetämällä, kunhan saat alulle. Pala talouspaperia auttaa kummasti saamaan otteen. Hiero pintaan oliiviöljyä ja tämän jälkeen äsken sekoitettu mausteseos. Käytä mitä tahansa mausteseosta, mutta käytä sitä reippaasti. Jätä maustumaan.

Uunissa: 120 astetta, ritilän päällä (alla astiaa tms.) 3-4 tuntia. Laita uuniin vesikippo tuomaan edes hieman kosteutta. Suosittelen ainakin 3,5 tuntia. Ribsit tuppaa usein kuivumaan, joten kokeileppa kääräistä folioon ja mukaan loraus ananasmehua.

Pallogrillissä: 120 astetta, epäsuoralla ja savuaromiksi omenapuu. Saa käyttää ribsitelinettä. Lisää myös vesikippo tuomaan kosteutta. Vesikipon avulla saadaan myös lämpötila pysymään alhaisempana. Hanki pieni n. litran valuraitainen kattila – toimii parhaiten ja mahdollistaa myös kastikkeen valmistamisen grillauksen aikana! Ainakin näin pakkasella tuo lämpötilan pitäminen alhaisena pitkään on mukavan haasteellista. Mikäli ribsejä vedetään liian kuumalla, ne kuivuu. Kypsyy kyllä, mutta kuivuu. 120 astetta ja min. 3 tuntia.

Makea BBQ Glaze

  • 2,2 dl ketsuppia
  • 2,2 dl vettä
  • 3 rkl ruokosokeria
  • 4 rkl makeaa omena cideriä (unfiltered Crowmoor)
  • 2 ½ tl Dijon sinappia
  • 1 tl nestemäistä savua (Hickory)
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl sipulijauhetta
  • 1/4 tl valkosipulijauhetta
  • 1/4 tl mustapippurirouhetta
  • 1/4 tl sitruunapippuria

Sekaisin kattilaan ja 2 tuntia miedolla lämmöllä haudutellaan nesteet pois. Väri tummuu ja seos on loppuvaiheilla mukavan paksua. Testissä oli myös Poppamiehenkin myymää Huntsia, eikä em. tarvitse yhtään häpeillä. Maku on tosiaan suhteellisen makeaa – molemmissa.

2-3 tunnin jälkeen ribsit ovat kypsiä. Liha vetäytyy ja luut alkavat näkyä selvemmin. Lihan kuuluu irrota luista nätisti, pienellä vastuksella. Ota pala foliota, ribsi poikittain ja loraus makeaa omppuciideriä päälle. Nyytti kiinni ja takaisin löylyyn vielä tunniksi tai pariksi mureutumaan! Ribsit kannattaa lyödä folioon n. kahden tai viimeistään kolmen tunnilla kohdalla, etteivät kuiva. Loppusuoralla – grilliin tai parilalle ottamaan tarvittavat ralliraidat. Läiski päälle BBQ -kastiketta molemmin puolin. Tarjolle ja ääntä kohden kylmän oluen kera!

Maku on vaivan arvoinen. Varsinkin pallogrillatut ribsit onnistuessaan hakevat vertaistaan. Mausteseoksella ei niinkään ole väliä eli kokeile tätä tai varioi oma. BBQ -kastike antaa ribseille sen loppusilauksen, tämä toimii siinä, missä Hunts tai Bulls Eye, joskin makeutta voisi hieman säätää. Oma suosikki possulle on kuitenkin Poppamiehen Savuomena, miedosti tulinen glaze. Sopii myös suolakeksin ja vuohenjuuston niskaan!

Mainokset

8 vastausta to “4 Hour Ribs – uunissa & grillissä”

  1. Päivitin ohjetta hieman, kun on nyt tullut enemmän tehtyä ribsejä. Yleensä ribsit tahtovat liiaksi kuivua, joten kannattaa kokeilla folioon käärimistä uunilla tehdessä jo heti kärkeen, viimeistään parin tunnin kohdalla.

    Varsinkin savustimella tehdessä laitan folioon yleensä tuossa 2-3 tunnin paikkaille, jonka jälkeen mureutta voidaan hakea rauhassa. 5-6 tuntia kypsennystä ja eron kyllä huomaa! Tulis vaan tuo suvi tuolta nopeasti!

  2. Tämä oli kyllä upea resepti, sähkölaskukaan ei pelota kun leivinuunissa olen nämä tehnyt.
    Glaze on todella hyvä jonkin verran olen chiliä siihen lisännyt.

    Kiitos herkullisesta reseptistä!

  3. Nimetön Says:

    Olihan hyvä resepti.Kesän aikana tuli noin 20 rackia työstettyä.Kastikkeena käytin sweet baby ray’s hickory brown sugar bbq soosia. Soosi oli saanut hyvät arvostelut useammalla saitilla.

  4. […] vihaa talvea, kylmyyttä ja lunta, olen pakertanut muutaman ribsisetin myös uunissa, joista toiseen sovelletaan slow & low -menetelmää ja tässä tulee toinen, hieman nopeampi versio. Näillä kahdella setillä uunissa valmistetut […]

  5. Thanks mate!

    Tällä on tosiaan hyvä lähteä tuunaamaan ja lisätä omia juttuja sävyttämään lopputulosta. Toivottavasti tuli lisää innostusta ja jatketaan sen pärisevän reseptin etsimistä, testaillaan ja kokeillaan!

    Tuosta vesikiposta on kahta kuppikuntaan, mutta aika useasti sitä kyllä käytetään. Ei se lihaan niinkään vaikuta, enemmänkin lämpöihin pallogrillissä. Tosin ulkona oli pirullisen kylmä, joten odottelen kyllä innolla kevättä. Tänä kesänä pärisee!

    Make it low & slow mates!

  6. Olipahan loistavaa settiä tämä. Itsekkin olen sitä täydellistä grilliribs reseptiä etsinyt, ja tämä menee kyllä tällä hetkellä kärkeen. Uunissa paistoin ribsit ihan ton ohjeen mukaan, mutta tohon glazeen laitin hieman cajun maustetta, ja veden tilalla käytin tomaattimehua kun sitä sattui jääkaapissa olemaan. Tosin tulisuutta tuli hieman liikaa ja lisäsin sitten lopussa vielä pari rlk sokeria ja lisää siideriä, ja keittelin uudelleen kasaan. Kyllä täytyy todeta, että toi bbq soosi pyyhkii pöytää tolla Hunt’s:kin kastikkeella. Toi oli nimittäin makeaa ja tulista mutta ei kumpaakaan liikaa. Hunt’s on vain makeaa. Puhumattakaan niistä SantaMarian hirvityksistä. Kiitoksia tästä reseptistä.

  7. Pitääpä laskea auki. Mut harrastukset maksaa! Kevään aikana tulee lisää ribsireseptejä, 4 tuntia on vasta harjottelua.

  8. Kyllä tuli taas vesi kielelle, mmmm.. tuolla uunin käyttömäärällä ja sähkölaskuista varmaan viimeistään muistaa, että TULIPAHAN KOKATTUA 🙂

Heitä lisää löylyä!

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: