Archive for the Ribs Category

Jack Daniels Viskiribsit

Posted in Kastikkeita ja makua, Ribs with tags , , , , , , , , , , on heinäkuu 23, 2012 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Jack Daniels Viskiribsit kaasugrillissä

Yleensä teen ribsit pidemmän kaavan mukaan low & slow -tyyliin, savustamalla tai sitten uunin kautta, jolloin valmistusaika on ollut yleensä vähintään parista tunnista neljään. Ribseistä saa toki erittäin maistuvia, myös hieman nopeammin, joskin liha ei irtoa aivan samalla tavalla. Maltti on valttia eli riittävän alhaiset lämmöt takaavat onnistuneet ribsit myös suoraan grillaamalla.

Jack Daniels marinadi ribseille

  • 50 g ruokosokeria
  • 50 g Dijon -sinappia
  • 0,5 dl soijakastiketta
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 1 tl suolaa
  • loraus vaahterasiirappia
  • 1 dl Jack Danielsiä

Ota ribsit hetkeksi jääkaapista ja poista kalvot. Lähtevät paremmin hetken aikaa lämmettyään. Veitsellä hieman alkuun ja talouspaperilla tiukkaa otetta. Kalvo lähtee irti yhtenä kappaleena helposti. Sekoita ainekset ja aja vaikka blenderissä soseeksi. Marinointiastiasta riippuen voit puolittaa ribsit jo valmiiksi. Marinadi niskaan ja 4-5 tuntia jääkaapissa nyt ainakin.

Jack Daniels glaseerauskastike

  • 1 dl Jack Danielsia
  • 100 g ruokosokeria
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • 2 tl Worchestershire -kastiketta
  • 0,5 dl viinietikkaa
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 2 tl Dijon -sinappia
  • 0,5 dl appelsiinimehua
  • muutama tippa nestemäistä savua

Sekoita kaikki ainekset hyvin ja valmista sellaisenaan. Tuolla määrällä riittää useammallekin grillauskerralle. Glaseeraussoosi on suhteellisen notkeaa, joten voit halutessa hieman keittää hiljaksiin kasaan, jolloin saat soosista hieman paksumpaa ja kunnon Sticky Fingers ribsejä!

Esilämmitä grilli ja pidä lämmöt todella alhaisena. Käytin omassa Lantikassa kolmea poltinta ja lämpömittari huuteli siinä 90 asteen nurkilla. Ribsit suoraan grilliin ja soosia pintaan. Grillaa n. 5-10 min / puoli, käännä ja moppaa taas soosia. Jatka tätä n. tunnin verran, ehkä karvan alle. Vaikka glaseerauskastikkeessa on reippaasti sokeria, ei pala, kunhan et vedä liian kuumalla. Kun tuon melkein tunnin ribsejä kääntelee, huomaat ehkä, että grillissä saattaa olla kuumempia kohtia. Vaihda ribsien paikkoja tasaisen grillaustuloksen saamiseksi. Moppia niskaan ja rock & roll!

* * *

Länkkäriruokaa ja Highwaymen:

Mainokset

Savuomena Magners Ribsit

Posted in Ribs with tags , , , , , , , , on heinäkuu 14, 2012 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Omenapuun savua, Savuomenaa ja Magnersia

On muuten testailtu jos useampaakin tapaa ribseillä ja tässä yksi erittäin helppo ja ennen kaikkea maistuva setti. Yleensä vannon ribsien kanssa hiiligrilliin ja matalaan lämpöön/hiljaa hyvää -tyyliin, enkä muista milloin olisin viimeksi tehnyt ribsejä kaasugrillillä. Ainoastaan talvipakkasella tulee ribsit tehtyä pelkästään uunissa ja täältä löytyy siihen yksi vaihtoehto. En tosin näin kesäisin suosittele ribsien keittämistä, vaan mieluummin alhaista lämpöä ja pitkää epäsuoraa grillausta. Tässä mennään vähän sieltä aidan matalasta kohdasta, mutta lopputulos on kokeilemisen arvoinen.

Valmista kuivamauste, rubmauste tai käytä jotain valmista – tai ihan mitä tahansa, joka maistuu. Itse teen lähes aina ribseillä tämän kuivamausteen. Ota ribsit huoneen lämpöön ennen kalvojen irroittamista. Ainakin tällä kertaa kalvot lähti irti ilman tappelua. Ensimmäisen rivin luun kohdalta veitsellä alkuun ja talouspaperin kanssa lähtee yhtenä kappaleena. Sivele pintaan suun mukaista sinappia molemmin puolin ja aseta ribsit isoille folioille. Ripottele pintaan kuivamauste ja lämmitä uuni 120 asteeseen. Ennen uuniin laittamista kääri ribsit löysästi folioon ja lorauta n. 4 rkl Magners cideriä jokaiseen ribsipakettiin. Sulje löysästi ja uuniin tunniksi.

Savustaminen kaasugrillillä. Kunnon esilämmitys ja sitten lihat epäsuoralle esim. sammuttamalla osa polttimoista. Itsellä on neljän polttimon Lantikka, josta yksi poltin päälle ja ribsit toiseen reunaan. Grilliin lämpöjä n. 90-125 astetta. Kaasugrillissä savustaminen on ainakin itsellä hieman haasteellista, koska Lantikassa ei ole omaa savustusboksia. Savulastut pitäisi olla riittävän lähellä poltinta, eikä foliokääreeseen laitetut savupelletit tahdo oikein tuottaa savua kunnolla. Laittamalla savupommin suoraan lämmönjakolevyn päälle, saadaan savua, mutta vähän liikaa. Aikaisempaan Lantikkaan tuunasin kolon savustusrasialle, mutta kyllä me tuolta lämmönjakolevyn päältä saadaan kunnon pöhinätkin!

Ribsit ollut uunissa tunnin ja grilli esilämmitetty oikeille lukemille. Ribsit pois foliosta ja epäsuoralle tunniksi. Savuja, savuja savuja! Itse käytin omanapuun savupellettejä. Tunnin savustamisen jälkeen nosta grillin lämpöjä ja ribsit lihapuoli alaspäin suoralle lämmölle. Sivele pintaan Savuomena -kastiketta, luukku kiinni ja 5 min grillaus. Käännä ribsit, pintaan jälleen Savuomenaa, luukku kiinni ja 5 min grillaus. Toista tämä vielä ainakin kerran. Ribsien pitäisi olla nyt kypsiä, luut pilkistää hieman ja maku on huikea. Liha ei täysin irtoa kopauttamalla, mutta riittävän hyvin. Ehkä hieman lisää aikaa ja matalampaa lämpöä. Helppous ja huikea maku on kuitenkin sen verran kohdillaan, tätä tehdään vielä uudeestaankin! Yleensä ribsit ovat suhteellisen pieniä, joten itse leikkaan ribsit valmiiksi joka toisen luun kohdalta ja jätän tuohon väliin palan, joka leikataan ihan luun vierestä. Makuasioita ja todella maistuvaa, kolme Deviliä irtoaa tälle setille!

Ribs – Baby Back Ribs

Posted in Ribs with tags , , , , , , , , , , on maaliskuu 3, 2012 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Makuasioista ei voi kiistellä. Sen sijaan ribsien valmistustavasta voidaan – ja pitkään! Uunissa, keittämällä tai suoraan grillaamalla ribseistä ei vain saada lähellekään niin maistuvia, kuin hiljaksiin savustamalla isolla pallogrillillä tai savustimella. Koska allekirjoittanut vihaa talvea, kylmyyttä ja lunta, olen pakertanut muutaman ribsisetin myös uunissa, joista toiseen sovelletaan slow & low -menetelmää ja tässä tulee toinen, hieman nopeampi versio. Näillä kahdella setillä uunissa valmistetut ribsit ovat hyviä. Todella hyviä ja haastavat helposti monet muut uuniribsit. Nopeaa ja helppoa!

Baby Back Ribs eli ylempi, pienempi kylkirivi possua. Spare Ribs eli alempi ja hieman suurempi kylkirivi possua. Yleensä lihatiskeistä löytyy juuri näitä pienempi, joskin näin talvisaikaan saattaa joutua tilaamaan. Ainakin lähicittarin lihatiskiltä sain 5kg setin parissa päivässä. Mikäli aiot savustaa tai grillata pitkään – poista luupuolen kalvo. Mikäli keität ribsit ensin, jätä kalvo, jolloin liha pysyy jonkin verran mehukkaampana. Ribsit valmistetaan aina kokonaisena, älä leikkaa valmiiksi pieniin paloihin. Keitettäessä max kahteen osaan, mikäli eivät mahdu kokonaisena kattilaan. Grillatessa nyrkkisääntö sama, kuin uunissa – hitaasti ja hiljaa. Lihan saa kyllä nopeasti kypsäksi, mutta tuppaa ensinnäkin kuivumaan, eikä irtoa luusta kuten kuuluu.

Maustekylpy Baby Back Ribseille

  • reippaasti vettä
  • reipas loraus riisiviinietikkaa
  • muutama laakerinlehti
  • sipulia paloina
  • 5 valkosipulia paloina
  • 3-8 kokonaista tähtianista
  • rehvakas kasa rosepippuria
  • 1 rkl mustapippuria
  • ½ tl neilikkaa
  • maun mukaan kuivattuja chiliä
  • 1 rkl fenkolia
  • 1 rkl kanelia
  • 1 rkl mustapippuria
  • suolaa

Isoon kattilaan hieman yli puolen välin ja sekaan riisiviinietikkaa, sipulit, laakerinlehdet. Cutterilla loput kuivat aineet jauheeksi ja mukaan kattilaan. Anna lämmetä kiehumispisteeseen reippaasti sekoitellen ja annetan tuhista keskilämmöllä ja lopuksi sekaan ribsit. Mikäli kattilaan ei mahdu kokonaiset ribsit, leikkaa ribsirivi kahteen osaan, kalvoa ei tarvitse poistaa. Viiltele vaikka kalvoa, jos mieli tekee. Maustekylpyä rauhallisesti max 45 min, jonka jälkeen ribsit nostetaan kuiville.

Kun ribsit kylpevät mausteissa, valmistele BBQ -kastike ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Parastahan tulee, kun tekee kastikkeen itse, mutta myös matalasta kohden aitaa kannattaa joskus mennä. Huntsilta löytyy Hickory -savuaromilta maistuvaa valmista, makeaa kastiketta, jolla saadaan hieman savuaromia ribseihin.  Töräytä Huntsia kulhoon ja perään hieman vettä ja sekoita reippaasti hieman notkeammaksi.

Paloittele ribsirivit ja laita BBQ -kastikkeeseen ja pyörittele kauttaaltaan kastikkseen. Nostele pellille ja mobbaa vielä lopuksi hieman kastikkeella. Uuniin 8 min – käänntä & mobbaa – uuniin toiset 8 min. Käännetään vielä kerran, mobbaa ja viimeiset 8 min uunissa ja pois. Anna hetken jäähtyä ja pile them up baby!

Liha ei vielä suoraan kopauttamalla irtoa, mutta luut lähtevät mukavan paljaiksi ja liha kyllä irtoaa nätisti, joskin tekstuuri ei ole aivan niin murea, kuin pidemmällä ja rauhallisella kypsentämisellä. Maustekylpyä tuunaamalla saat ribseihin haluttua makuja ja monestihan grillimätöt on pitkälti kiinni myös kastikkeestä. Melkein joudun pyörtämään uuniribsien mollaamista, koska tämä setti pärisee! Helppoudesta ja potkivasta maukkaudesta – neljä deviliä pätkähtää!

4 Hour Ribs – uunissa & grillissä

Posted in Kastikkeita ja makua, Ribs with tags , , , , , , , , , , , on tammikuu 7, 2012 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Finger licking good!

Muutaman vuoden tutkistelun ja armottoman testauksen jälkeen on todettava, että parhaat ribsit tehdään hiljaksiin käristellen ja mielellään savustimella. Melkoisen hyvää tulosta saadaan myös pallogrillillä ja isommalla kaasugrillillä, kunhan vain malttaa vetäistä sopivan matalilla lämmöillä ja pitkään!  Testattu on myös ribsien keittäminen, mutta sen jälkeen joudut marinoimaan reippaan vuorokauden, että saat lihaan edes jotain makua. Uunissa viimeistellyt, keitetyt ribsit tuppaavat myös kuivumaan helposti, eikä niihin koskaan saada vastaavia makuja, kuin grillaamalla hiljaisella lämmöllä, pienessä aromisavussa. Entäpä sitten uunissa ja pitkään? Kuivamaisteseos eli rubia niskaan ja pitkä paistoaika? Lopuksi päälle makuusi sopivaa kastiketta? Kuulostaa sen verran rakettitieteeltä, ettei voi mennä pieleen! Tällä reseptillä on hyvä lähteä liikenteeseen, mikäli takapihalta ei löydy järeää savumonsteria tai pallogrilliä, eikä muutoin vain nappaa talvipakkasilla hankigrillaus.

Mausteseos eli rub di duu

  • 2 ja 1/4 tl valkosipulijauhetta
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 ja 1/4 tl mustapippurirouhetta
  • ½ tl sipulijauhetta
  • 1/4 tl timjamia
  • 1/4 tl sitruunapippuria

Poista ribsien toiselta puolelta kalvo. Lähtee siististi vetämällä, kunhan saat alulle. Pala talouspaperia auttaa kummasti saamaan otteen. Hiero pintaan oliiviöljyä ja tämän jälkeen äsken sekoitettu mausteseos. Käytä mitä tahansa mausteseosta, mutta käytä sitä reippaasti. Jätä maustumaan.

Uunissa: 120 astetta, ritilän päällä (alla astiaa tms.) 3-4 tuntia. Laita uuniin vesikippo tuomaan edes hieman kosteutta. Suosittelen ainakin 3,5 tuntia. Ribsit tuppaa usein kuivumaan, joten kokeileppa kääräistä folioon ja mukaan loraus ananasmehua.

Pallogrillissä: 120 astetta, epäsuoralla ja savuaromiksi omenapuu. Saa käyttää ribsitelinettä. Lisää myös vesikippo tuomaan kosteutta. Vesikipon avulla saadaan myös lämpötila pysymään alhaisempana. Hanki pieni n. litran valuraitainen kattila – toimii parhaiten ja mahdollistaa myös kastikkeen valmistamisen grillauksen aikana! Ainakin näin pakkasella tuo lämpötilan pitäminen alhaisena pitkään on mukavan haasteellista. Mikäli ribsejä vedetään liian kuumalla, ne kuivuu. Kypsyy kyllä, mutta kuivuu. 120 astetta ja min. 3 tuntia.

Makea BBQ Glaze

  • 2,2 dl ketsuppia
  • 2,2 dl vettä
  • 3 rkl ruokosokeria
  • 4 rkl makeaa omena cideriä (unfiltered Crowmoor)
  • 2 ½ tl Dijon sinappia
  • 1 tl nestemäistä savua (Hickory)
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl sipulijauhetta
  • 1/4 tl valkosipulijauhetta
  • 1/4 tl mustapippurirouhetta
  • 1/4 tl sitruunapippuria

Sekaisin kattilaan ja 2 tuntia miedolla lämmöllä haudutellaan nesteet pois. Väri tummuu ja seos on loppuvaiheilla mukavan paksua. Testissä oli myös Poppamiehenkin myymää Huntsia, eikä em. tarvitse yhtään häpeillä. Maku on tosiaan suhteellisen makeaa – molemmissa.

2-3 tunnin jälkeen ribsit ovat kypsiä. Liha vetäytyy ja luut alkavat näkyä selvemmin. Lihan kuuluu irrota luista nätisti, pienellä vastuksella. Ota pala foliota, ribsi poikittain ja loraus makeaa omppuciideriä päälle. Nyytti kiinni ja takaisin löylyyn vielä tunniksi tai pariksi mureutumaan! Ribsit kannattaa lyödä folioon n. kahden tai viimeistään kolmen tunnilla kohdalla, etteivät kuiva. Loppusuoralla – grilliin tai parilalle ottamaan tarvittavat ralliraidat. Läiski päälle BBQ -kastiketta molemmin puolin. Tarjolle ja ääntä kohden kylmän oluen kera!

Maku on vaivan arvoinen. Varsinkin pallogrillatut ribsit onnistuessaan hakevat vertaistaan. Mausteseoksella ei niinkään ole väliä eli kokeile tätä tai varioi oma. BBQ -kastike antaa ribseille sen loppusilauksen, tämä toimii siinä, missä Hunts tai Bulls Eye, joskin makeutta voisi hieman säätää. Oma suosikki possulle on kuitenkin Poppamiehen Savuomena, miedosti tulinen glaze. Sopii myös suolakeksin ja vuohenjuuston niskaan!

Smoked SpareRibs

Posted in Kastikkeita ja makua, Ribs with tags , , , , , , , , , on kesäkuu 10, 2010 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto

Ribsejä slow foodina

  • 1,5 kg tai isompi kylkiluupala kokonaisena
  • NoMu Barbecue Rub
  • Tabasco Chipotle
  • nestemäistä savua pintaa, Hickory -savua grilliin
  • Kauhukeittiön grillauskastike: Rib Mob
  • aikaa 5-6 tuntia

Ribsiprojektia on nyt siirretty vuoden verran, kunnes se viimein saatiin koeponnistukseen. 1,5 kiloinen kylkiluupala jäi käteen lähikaupan lounastiskiltä, josta tuli haettua luolamiesdietin aikaan liha-annosta joka päivä. Kysäisin sitten kerran, josko saisi kokonasen palan raakana, kun ei normitiskistä sitä saa. Toinen vaihtoehto on hakea suoraan esim. Wotkalta. Wotkinsilta saa myös ns. babyribsejä (tilaa etukäteen, saat ne tuoreena). Lihapalaan vielä tuntia paria ennen raa`alla voimalla rubia, Tabascoa ja savua pintaan. Poika huoneenlämpöön, ettei ihan kylmiltään tarvitse lähteä suorittamaan.

Iso kokoinen briketti -Weber toimintavalmiuteen, brikettejä reippaasti ja grillaustavaksi epäsuora. Toiseen reunaan kannattaa laittaa valuastia tulevaa mobbausta varten. Valmistele savupommi Hickory -pelleteistä ja valmistaudu… odottamaan!

Täyteen ladattu piippusytytin hehkuvia brikettejä Weberiin, jolloin lämmöt pompsahtaa tappiin. Kun savua alkaa irrota hiljaksiin, kylki lauteille valuastian päälle ja sitten vain säätämään lämmöt alas. Allekirjoittaneella meinasi käydä moka tuon lämmönsäädön kanssa, kunnes tajusin laskea lämpötilaa. Mahdollisimman pitkään, mahdollisimman alhaisella lämmöllä, 150-180 välimaasto toimi tällä kertaa. Noin tunnin grillaamisen jälkeen mobbia reilulla kädellä ja taas kansi kiinni. Jatka tätä n. puolen tunnin välein seuraavat n. 5 tuntia.

Tunnettuna hätähousuna meinasin repiä pojan ulos liian aikaisin, mutta onneksi tukijoukkojen painostuksesta jatkoimme grillaamista vielä tovin. Loppuvaiheilla pinta alkaa näyttämään palaneelta, todella tummalta ellei jopa mustalta – don´t worry, it´s perfect! Pitkään muhinut ribsipala leikattiin paloiksi, enkä ole ennen saanut näin hyvin luista irtoavia ribsejä. Mureus on ns. ”liha irtoaa luista kopauttamalla” eli juurikin sitä, mitä haettiin.

Häpeällisen pitkän tauon jälkeen onnistunut ribsisessio. Koska nyt myös vanha työjuhta, rakas classikko Lantikka on vaihtanut omistajaa, joutunee Helvetinköökki vielä hetken odottelemaan uuden taisteluvälineen käyttöön vihkimistä. Samalla allekirjoittanut pakkaa sirkuksen autoon ja Kauhukettiö avaa ovensa jälleen Mansesterin suunnalla. Melkein täydellistä kylkeä, kolme devilii.

Rib Mob

Posted in Kastikkeita ja makua, Ribs with tags , , , , , , , , , , on Toukokuu 1, 2009 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
mob

BBQ grillauskastike

  • 4 rkl paprikajauhetta
  • 2 rkl chilijauhetta
  • 2 rkl jauhettua kuminaa
  • 1 rkl kuivattua oreganoa
  • 1 rkl mustapippuria
  • 1 rkl valkopippuria
  • 2 rkl fariinisokeria
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl suolaa
  • 1,2 dl omenaviinietikkaa
  • 1,2 dl vettä
  • 1,2 dl soijakastiketta
  • 0,6 dl Worcestershire -kastiketta

Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää nesteet sekoittaen. Käytetään mm. ribsien ja grillikyljen moppaamiseen ennen ja grillauksen aikana. Koko satsi kului kahden tunnin kylkihiillostuksen aikana eli ei muuta, kuin sutimaan!

%d bloggers like this: