Arkisto kohteelle chili

Lihapullasämpylät Marinarakastikkeella

Posted in Burgereita, Kastikkeita ja makua with tags , , , , , , on huhtikuu 2, 2013 by tolstoitolvanen

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto

tolstoi1

Tolstoin lihapullasämpylät Marinarakastikkeella

Kolme tärkeintä elementtiä ovat tietenkin sämpylät eli pullat, lihapullat ja marinarakastike, jota soossiksikin voi kutsua. Lisukkeina salaatin lehti tai pari sekä rapsakaksi paistettua pekonia. Sämpylöihinhän voi toki ympätä jos jonkinlaista siementä tai muuta terveysintoa lisukkeeksi. Itse kuitenkin haluan nautinnon pehmeästä ja maukkaasta suussa sulavasta herkkuleivästä. Lihapullatkin voi tuunata miten parhaakseen näkee. Tässä tapauksessa ne on tehty melko yksinkertaisesti ja annetaan muiden makujen hypätä kyytiin. Sovitaanko kuitenkin niin, että hoidetaan niiden paistaminen pannulla kivassa nokareessa ihan oikeaa voita, eikä päästetä kuiviksi. Marinarakastikkeeseen halusin hieman potkua, mutta en kuitenkaan turhan tulista. Tulisuutta voi fiiliksen mukaan lisätä ja tällä ohjeella tuo ei ole tulinen. Kaikki reseptithän toki ovat tarkoitettu tuunattaviksi.

Rakennetaan annos halkaisemalla tuore ja lämmin sämpylä. Pohjalle lusikoidaan sopiva kerros marinarakastiketta, jonka päälle sitten sopiva määrä lihapullia. Seuraavaksi pari siivua rapeaksi paistettua pekonia ja salaatinlehdet. Sitten onkin aika lusikoida lisää marinaraa, jonka päälle vielä suikaloidaan omaan makuun sopivaa juustoa. Tällä kertaa kyytiin pääsi rehellinen Emmental sinileimaisena. Annoksen kylkeen salaattia ja tuoretta porkkanaa äijämäisesti pinottuna. Toki asettelukin jokaisen oman maun ja fiiliksen mukaan.

Kokkausjuomana toimii tietenkin punainen messias, itse punaviini. Tällä kertaa edullinen rakas argentiinalainen Trivento Shiraz Malbec.  Rokkipuolen sai hoidettavakseen Green Day!

Sämpylät / Hampurilaissämpylät

  • 7 dl maitoa
  • 2 pussia kuivahiivaa (norm. 50 g)
  • 1 rkl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 12-13 dl jauhoja (n. määrä, muista jättää veteläksi ja pyöritellessä sitten reippaan jauhon kera)
  • 60 g voita
  • rypsiöljyä reipas loraus

Neste haaleaksi – liuota hiiva, suola ja sokeri. Vehnäjauho sekaan turhia hienostelematta, kyllä se sinne vaivaamalla sekoittuu! Lopuksi sekaan voi ja öljy. Taikina saa jäädä ihan reippaan öljyisen näköiseksi ja tuntuiseksi. Kohoaminen hoitaa vielä homman loppuun.

Kohota kulhossa n. puoli tuntia. Taikinaa vaan suoraan kulhosta reippaan jauhomäärän kera käsien väliin. Älä huoli liikaa muodosta, helpointa viskellä kämmeneltä kämmenelle. Taikina on löysä ja pellillä vielä kohotessaan löytävät kyllä hienon muodon. Tee tarpeeksi isoja sämpylöitä (n. 5-6 / pellille). Näillä määrillä 2 pellillistä. Anna kohota vielä pellillä, peitettynä n. 15 min. Uunissa 225 astetta 10-15 min. Seuraa paistumista, ovat valmiita saadessaan kivan kullanruskean värin. Muista laittaa jäähtyneet yli jäävät sämpylät heti pakastimeen niin saat aina tuoretta pullaa pakkasesta. =)

Lihapullat

  • 400 g jauhelihaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl sokeria
  • 3 tl paprikajauhetta
  • suolaa
  • 1 sipuli
  • pippuria
  • 1 paahtoleipä

Koska tämä ei ole rakettitiedettä, niin kaikki kamat vaan sekaisin ja ronskisti vapaavalintaisella tavalla mylläten. Paahtoleivän sijaan toki voi käyttää mitä ikinä haluatkaan sidosaineena. Itse tykkään leikata tuoreen ja pehmeän leivän pieniksi kuutioiksi ja hoidella lihapullataikinan joukkoon.

Taikina saa hetken vetäytyä, sellaiset 15 min ja sitten vaan kevyesti kämmenten välissä heitellen / pyöritellen palloiksi. Lihapullat saa olla melko isoja ja paistetaan ihan oikeassa voissa. Ensin pannulla lihapulliin kunnolla ruskistusta pintaan ja lopuksi heitetään 10-15 min 200-225 asteiseen uuniin. Tärkeintä on, etteivät lihapullat pääse kuivahtamaan.

Tolstoin Chili Marinarakastike

  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 prk paseerattuja tomaatteja
  • 2-3 sipulia
  • 4-5 valkosipulin kynttä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 punainen chili
  • sokeri
  • suola
  • oregano
  • basilika
  • pippuri (omassa myllyssä rose-, viher- ja mustapippuri)

Sipulit, valkosipuli ja chili pilkotaan pieneksi. Pilkkeiden koko voi olla ihan oman maun mukainen, mikäli et soseuta lopuksi. Kattilaan pohjalle öljyt ja sekaan äsken leikellyt ainekset. Kuullota sipulisoossi ja lisää perään tomaatit ja mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä mukavasti kuplien tunnin verran. Muista tarkastella mausteiden määrää ja lisää oman maun mukaan tarvittaessa. Valmiin kastikkeen voitkin sitten oman mieltymyksesi mukaan joko soseuttaa sekoittimella, Tehosekoitinta kuunnellen tai vaihtoehtoisesti olla tekemättä niin. Allekirjoittaneelle sopii kyllä, että kastike on sopivan chunky! Tällä määrällä kastiketta riittää vielä seuraavillekin päiville! Pistä vaikka pakkaseen!

Hyviä ruokahetkiä – TolstoiTolvanen

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kauhukeittiö – BBQ since 2007

Kauhukeittiö - BBQ since 2007

Mainokset

Talvigrillausta @ Viikinkirieha, Tampereen Tallipihalla 2.3.2013

Posted in Menoa & meininkiä with tags , , , , , , , on maaliskuu 3, 2013 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto

Poppamiehen chiliporukka järjesti viisivuotissynttäreiden merkeissä toistamiseen Viikinkiriehan Tampereen Tallipihalla. Vaikka ilma olikin hieman napakka, mukana oli mukavasti porukkaa ja ennen kaikkea iloista fiilistä. Maistatuksena oli mm. pari uutta BBQ -kastiketta, jotka ovat tulossa myyntiin lähiviikkojen aikana. Kyseessä on erityisen maukkaat soosit, joista varsinkin hot -versio löytää aivan varmasti tiensä myös Kauhukeittiöön. Maisteluradalla oli ajoittain jopa tunkua ja kastikkeita maisteltiin miedosta tuliseen kolmessa kategoriassa, joista jokaisesta pokkasi pienen herkuttelupalkkion. Hieno idea – lisätkäähän vielä yksi taso, jotta pääsee kokeilemaan rajoja. Kaikki eivät kuitenkaan rohkena testimielessä ostaa vahvimpia kastikkeita, mutta tilaisuuden tullen aivan taatusti maistavat. Mukana oli myös Tallipihan yrittäjiä, tarjolla oli mm. loimulohta ja chilikaakaota.

Itselle henkilökohtainen suosikki oli talvigrillauskilpailu. Kisaan oli ilmeisesti ilmoittaunut useampikin tiimi, joskin loppujen lopuksi grillaus meni kolminotteluksi. Sääli, koska grillin hyvään latinkiin saanut ”Mel Ribson” joutui jättämään kisan kesken logistisista lapsenhoitosyistä. Luvassa olisi ollut ribsejä ja suurena ribsifanaatikkona jäin nuolemaan näppejäni. Taisivat mennä parempiin suihin!

Kisa starttasi grillin kasaamisella. Tyylejä oli parikin erilaista ja hetken jo ajattelin, notta mitähän tästä tulee. Pienen väännön jälkeen kaikki tiimit saivat kuitenkin grillit komiasti tulille ja homma lähti käyntiin. Erityisesti esillepanoon oli heittänyt twistiä Trash Videon -tiimi, joka koristeli kisapisteen vanhoilla VHS -videoilla. Käytössä oli pallogrillin sijaan kertisgrillejä ja ruokalajit tarjoiltiin vanhoista VHS -koteloista. Suicide Love Boat -tiimin grilli tuunattiin asianmukaisin logoin ja pääkallolippu nykäistiin salkoon kisan alkumetreillä. Negativen -tiimi näytti panostavan itse grillaukseen ja kohta alkoikin tuomariston suuntaan sadella maistelukutsuja.

Jokaiselle kisaajalle oli tarjolla Poppamiehen tarvikepöytä, josta joukkueet napsivat mukaan lihaa, kastikkeita, mausteita ja kasviksia. Jokaiselle tiimillä oli lisäksi mukana omat salaiset reseptit niihin tarvittavat raaka-aineet. Trash Videon tiimi otti kantaa tuoteselostekohuun tarjoamalla hevosta makkarana ja fileenä. Erityisen makoisa oli myös folioon kääräisty nyytti kasviksia ja pekoni, johon tarkkasilmäiset huomasivat lorahtavan myös salaista ainesosaa! Hyvä jätkät! Negativelta esille pamahti mm. grillattua bbq -possua ja chilibitseja, sekä mozzarella-tomaattihässäkkää. Myös Poppamiehen Jalapeno -kastikkeella tuunatut herkkusienet maistuivat!

Voittaja-annos tarjoiltiin Suicide Love Boatin -tiimistä. Annos teki kaikkiin vaikutuksen myös visuaalisesti. Bataatti oli kaiverrettu veneeksi, joka piti sisällään mm. vuohenjuustoa ja grillatuja viinirypäleitä. Purje oli tuunattu paprikasta ja myös teemaan kuuluvat airot vuoltiin paikan päällä. Näitä olisi voinut käyttää myös setin maisteluun. Rinnalla oli punaviinissä marinoitua mustekalaa ja tonnikalaa kahdella eri kypsyysasteella. Näistä toinen, medium versio oli kyllä huikean hyvää. En ole tuolla tapaa koskaan maistanut tonnikalaa, olen aina vetänyt kypsäksi. Onnittelut vielä kerran voittajatiimille, sekä kaikille kisaajille. On pakko tunnustaa, että todella herkullista tavaraa tuli jokaisesta grillistä. Kaikki vetivät erinomaisella asenteella ja sain itsekin uusia kikkoja ja vinkkejä Kauhukeittiöön. Ja tämä kaikki täysin vilpittömästi. Voiton vei pienin piste-eroin Suicide Love Boat.

Ehkä parasta koko talvigrillaus -kilpailussa oli yleinen fiilis. Se näkyi niin kilpailijoissa, kuin myös yleisössä. Napakasta pakkasesta huolimatta kaikilla oli erityisen hauskaa. Olen monesti korostanut, että tässä on grillaamisen syvin olemus – hyvää fiilistä ja hyvää ruokaa. Ensi vuoteen tapahtuma menee varmasti jälleen eteenpäin. On todella hienoa, että joku järjestää tapahtumia myös talvella. Kuten tuolta FB:stäkin tuli lukaistua, hieman hankala olisi jäjestää hankigrillausta kesällä. Kiitos vielä kaikille, onnittelut Poppamiehille ja talvigrillaajille. Pitäkää liekit päällä!

Poppamies järjestää jälleen viikinkiriehan!

Posted in Menoa & meininkiä with tags , , , , on helmikuu 27, 2013 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
poppamies_viikinkiriehaPoppamies täyttää viisi vuotta ja järjestää juhlapäivän kunniaksi talviriehan Tampereella lauantaina 2.3.2013. Tapahtuma on koko perheelle ja alkaa klo 11:00 (11:00 – 16:00) Tampereen Tallipihalla. Tapahtuma on ilmainen eli kaikki mukaan koko perheen voimin!

Mukana mm. seuraavanlaista hauskuutusta:

    • Ilmapalloja lapsille (350 ensimmäiselle)
    • Talvigrillauskilpailu (klo 13-15)
    • Viikinkiteema, teemaan pukeutuneille tuotelahja!
    • Poppamiehen uusien tuotteiden ennakkomaistiaiset. Mukana mm. 2 erilaista 5v juhlatuotetta
    • Poppamiehen maistiaisrata, jossa Poppamiehen tuotteita tulisuusjärjestyksessä. Parhaat maistelijat palkitaan
    • Loimulohta, chili con carnea, chilijälkkäreitä, tapahtuman oma chilidrinkki
    • Lasten hankimaalausta
    • Viikinkikuninkaan valtaistuin, jolla voit käydä kuvaamassa itsesi
    • Hevosvaunuajelua, ponitalutusta.

Poppamies tarjoaa tulisia makupaloja, kastikkeita ja muita uutuuksia, joiden lisäksi riehassa on lohenloimutusta, keittolounas ja jälkiruokia. Alueella on vohvelikahvio ja A-oikeudet omaava anniskelualue, sekä Tallipihan omat putiikit ja kahvila ovat auki tapahtuman ajan.

Luvassa myös hankigrillauskilpailu jossa loistavat palkinnot! DevilChef on mukana tuomaristossa, joten myöhemmin tulossa matskua aitiopaikalta. Pankaas grillaustiimit hioen ne reseptit kuntoon lauantaita varten!

Lisää infoa löytyy Facebookin tapahtumista: KLIK KLIK ja mestoille!

Vampyreerullat

Posted in Chili, Possua with tags , , , , , , , , on elokuu 7, 2012 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Pekoniparsarullat Vampyreella

Vanha klassinen parsarulla pieneen tuunaukseen ja voi morjens! Oon nyt jokusen kerran testaillut Poppamiehen Vapyreeta lihaan ja vähän muuhunkin ja myös samainen wings -kastike on kyllä kokeilemisen arvoinen. Ei liian tulinen, erinomainen maku!

  • pekonia
  • tankoparsaa (paksuja)
  • Vampyreeta
  • kermaa
  • juustoraastetta
  • suola & mustapippuri

Sipaise pekonisiivuun Vampyreeta, kiedo parsan ympäri ja vuokaan niin paljon, kuin mahtuu. Päälle juustoraaste ja kerma. Reipas ripaus suolaa ja mustapippuria. Thats it! Toki vielä uunin kautta, mutta mutta…

Vanhan köökin liesi oli mallia ei niin moderni, paistoaika 30 min, 200 astetta, kunnes kuori on rapsakan värinen. Nyt joutu hieman googlaileen uuden köökin liedelle käyttöohjetta ja päädyin asetuksiin: kiertoilma ja iso grillivastus. Heitin samat asteet ja paistoaikaa 20 min. Olen siis aivan käsi tuon uuden lieden kanssa. Piste. 10 min jälkeen alkoi olla sen verran väriä, että pudotin loput 10 min 150 asteeseen.

Voi morjens (toistamiseen)! Nyt on pakko tokaista, että notta nyt toimii! Olisi mukava kuulla, mikäli joltain löytyy Ultimate Parsarulla -ohje, koska rankkaan tämän omalla mittarilla korkealla. Yksinkertaisuudesta lisäpisteitä, täydet viisi Deviliä!

Pekonivampyyrimunakas

Posted in Chili, Possua with tags , , , , , on elokuu 25, 2011 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Pekonimunakasta Jalapenolla & Vampyyrisuolalla

Viime viikonloppuna pidetyiltä Chilifesteiltä tuli ostettua tuoreita chilejä, koska oma kärsivällisyys ei kykene omiin tuotoksiin. Tosin eipä pahemmin nykyinen elämänrytmikään. Samaa kielii myös blogin huomattavasti hidastunut päivitystahti. Tosin painoa on kyllä puolessa vuodessa lähtenyt 10kg!

Kaikki osaa tehdä munakasta ja varmaan tästäkin löytyy tuhannen eri versiota. Tänään oli sen verran virkeä aamupäivä, jotta tämä on pakko heittää tänne! Poista Jalluista kanta, halutessa siemenet ja leikkaa poikittain haluttuun paksuuteen. Pannu tulille ja pekoniviipaleet perään. Anna olla lyhen hetken ja käännä pekonit. Lisää munat ja Jalluviipaleet ja viimeistele Vampyyrisuolalla. Napakkaa, mutta ei liian tulista. Pekonimunakaschililover!

FUNPART: Kokeileppa kääntää munakas vielä toiselle puolelle eli Jallut kohden pannua. Sen verran niistä vissiin irtosi nestettä ja lisäksi reippaasti Vampyyrisuolaa, jotka sitten höyrystyi huoneilmaan ja levisivät näppärästi ilmanvaihdon kautta. KÖH!

Musavalinnasta. Mikäli omaan musamakuusi kuuluu 80- ja 90-luvun rapmusiikki (ja miksi ei muutoinkin), kannattaa tutkiskella vanhoja funk- ja soultuotoksia 70-luvulta eteenpäin. Muutoinkin viime aikoina sydäntä lähellä on ollut musiikki ennen kasaria. Täältä löytyy hyvä soittolista, jolla tutkimusmatkan voipi aloittaa. Listalla on paljon hittikamaa, joita on samplatty reippaaista ainakin 90 -luvulta lähtien. Funkadelicin jäätävää riffiä on käytetty mm. Ice-T:n Mind Over Matter -biisissä.

Lohi-chilirullat

Posted in Chili, Merestä with tags , , , , , , , on helmikuu 12, 2011 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto
Hells Night III starttereita

  • 300g kylmäsavulohta
  • 1 punasipuli
  • tuoretta tilliä (n. 1/3 puntti)
  • 1 prk Smetanaa (sellainen snadi)
  • ½ tl mustapippurirouhetta
  • AITO: tuoretta tai säilöttyä chiliä esim. Habanero
  • COPY: 2 rkl Poppamiehen chilimurskaa
  • vehnätortilloita / leipää tarjoiluun

Sen verran loistavaa settiä, että tämä oli pakko julkaista myös Kauhukeittiön puolella. Kyseessä on Poppamiesten resepti ja startteri oli tarjolla myös Hell’s Night kolmosessa, saaden hyvää palautetta. Resepti on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen mm. helppoudessaan, mutta etenkin huikean makuelämyksen vuoksi. HUOM! Mikäli et halua rulliin tulisuutta, jätä chili pois – pelkkä savulohitartar on toimivaa kamaa. Itse jaoin perusmassan puoliksi ja lisäsin tuohon 150 g:aan 2 rkl Poppamiehen chilimurskaa, jolloin rullissa oli reippaasti potkua.

Hienonna punasipuli, hienonna sekaan lohi, sekä tilli. Sekoita mukaan smetana ja mustapippuri. Mikäli nyt sitten haluat settiin potkua lisää tuoretta chiliä hienonnettuja tai käytä chilimurskaa (toimii aivan järjettömän hyvin). Halutessaan jaa massa ennen chilin lisäämistä, jolloin saat tehtyä toisesta puolesta rullat ilman chiliä. Sekoita massa/t hyvin ja anna maustua muutama tunti jääkaapissa. Tarjoile tartar leivän kanssa tai tee rullia vehnätortilloista. Levitä massaa tortillalle ja rullaa kevyesti. Painele coctailtikkuja sopivan pienin välein ja leikkaa viistosti mukavia rullia. Toimii!

Hell’s Night V @ Jack The Rooster

Posted in Chili, Menoa & meininkiä with tags , , , , , , , on tammikuu 31, 2011 by DevilChef

Kauhukeittio.fi BBQ sivusto

Härkästä chilimättöä Roosterissa

Hell yeah! Reipas vuosi on sitten vierähtänyt ensimmäisestä Hell’s Nightista. Neljä kertaa vuodessa Poppamiehen ja Roosterin yhteistyössä suunnittelema tulisten ruokien iltama tarjosi nyt viidennen kerran chilillä terästettyä ruokalistaa, sekä varmasti hyvää fiilistä kaikille paikan päälle ehtineille. Kuten aikaisemmatkin setit, kattaukset oli loppuunvarattuja ennakkoon eli mikäli mielit paikalle seuraavaan Hell’s Nightiin, kannattaa olla ajoissa liikkeellä!

Fire Starters

Alku(tuli)paloja oli tarjolla kolmeen lähtöön Forrest Gumb from Hell katkarapuhässäkkää kahdella eri tulisuudella. Babe meets Mr. Potatohead chipotlella tuunattua pekoni-pottukeittoa, sekä omalle lautaselle päätynyt täytetty paprikasetti Nightmare on Chili street. Tulisuutta kahden pääkallon verran oli sopiva lämppäri kohti pääruokia. Osa seurueesta totesi, että annos olisi helposti mennyt pienellä miehellä jo pääruoasta. Tai sitten tulisuus tuli näille herroille yllätyksenä?

. . .

Main Courses

Pääruoat olisin henkilökohtaisesti halunnut tilata kaikki! Sen verran herkulliselta lista kuulosti. Poikkeuksena aikaisempiin Hell’s Nighteihin, tällä kertaa listalla ei nähty yhtään yhden pääkallon annoksia. Asiakaspalautteiden perusteella kun ovat olleet liian mietoja. Tästä voidaan olla montaakin mieltä ja pitää varmasti paikkansa, mikäli chilit maistuu enemmänkin ja ketsupin korvaa +7 luokan chilisoosit. Silti myös kahden ja kolmen kallon annokset olivat herkullisia. Amatöörinä mietin myös sitä, että erilaiset chililajit, sekä erilaiset lisukkeet toimivat hieman eritavoin.

Live and Let Die – jambalayaa asenteella. Kanaa, härkää ja talon omaa chilimakkaraa, sekä piri-pirikastiketta. Mukana oli myös Voodoo Mehua, josta mukaan tuli reippaat sävärit. Tulisuutta kolme kalloa ja piti aika hyvin kutinsa. Eräälle seurueen ruokailijalle tämä oli kolmen haarukan -jambalaya. Kaikki kunnia, että pystyy myöntämään sen, että olihan tulista ja perään reippaasti olutta (myyntimiehet on janoisia – aina).  Texas Chili Sauce Massacre. Oma valinta oli selvä heti listan nähtyä. Ja se miehekäs vuohenjuustosiivu piti lupauksensa. Kyseessä oli pikemminkin kiekko, kuin siivu, sekä päällä naga-hunajahässäkkää. Basilikalla ja aurinkokuivatulla tomaatilla maustettu muusi oli muuten herkullista. Tulisuutta neljän kallon verran, joskin jälkeen päin hieman askarruttu, että olikohan mennyt kallot ristiin vai kävikö juuri niin, että muut lisukkeet leikkasivat tulisuutta? Jokatapauksessa loistava, sekä kyllä – mukavasti lämmittävä setti!

Death Fish, kermaista lohipastaa Chipotlella ja tuoreilla chileillä olisi ollut myös varmasti maistuva, mutta skippasin annoksen oletetun mietona. Kertokaahan joku millaista oli, mikäli naamiota kohden tuli vedettyä. Full Chili Jacket piti ilmeisesti sisällään alkuruokien täytettyjä paprikoita, sekä basilikamuusia. Menisin sanomaan, että oli hyvää oli varmasti. Night of the Chilihead oli toinen tulisista pääruoista, härän ulkofilettä joka näin jälkeen päin olisi ollut oiva valinta. Ilmeisesti potkua oli karvan verran enemmän, kuin listan kanafileessä.

. . .

. . .

. . .

. . .

Ultimate Death Burger

Voin sanoa, että Original -versio on tulinen. Ihan oikeasti tulinen. Mikäli siitä olet selvinnyt, tässä on seuraava haaste, mikäli yllytyshullu -periaatteella mennään. En edes lähde vääntämään siitä, millainen makuelämys on kyseessä, koska kyseessä on enemmänkin henkinen haaste, kuin kulinaristinen makunautinto. Ei siinä, onhan burgerit ihan helvetin hyviä ja näin varmasti on näiden klassikoidenkin kanssa. Homman on nimi on ottaa ukosta tai akasta mittaa. Peräti seitsemän pääkalloa, vastuuvapautus ja tarjolla vain todistetusti UDB:n pikkuveljen kaataneille. Purseri sisältää peräti 90g Naga -sosetta ja hieman alle tämän taitaa olla tämän chilin syönnin maailmanennätys. Nyt on kyseessä on sen verran härkänen setti, että laittaa hiljaiseksi. Pitää kuitenkin muistaa, että sen verran allekirjoittanut on yllytyshullu, että tämä saattaa olla yksi vaihtoehto, kun Hell’s Night 6:66 näkee päivänvaloa. Alla tuntumaa UDB:hen ala Poppa-Makko. Kun tämä kaveri laittaa isoa rastia, on kyseessä ihan oikeasti kovaa kamaa. Jopa DevilChef hiljenee ja katsoo jyrkästi yläviistoon! Näin Poppamiehen Marko sen kiteyttää: ”Voi Jeeuksen Saatana!”

Afterburners

Kävi jälleen kerran niin, että pitkän viikonloppurallin jälkeen reippaan tulista herkkua ja pöytäseurua alkaa väsähtämään. Illan apinat irti -tyylinen röpöttely päätetään suosiolla jättää seuraavaan kertaan. Pari sitkeää sissiä maistelee vielä jälkkäriosastoa, joista oma valinta oli Clockwork Orange. Hemmetin hyvää juustokakkua ja raikasta Habaneroa. Potkua oli mukavasti ja makua sitäkin enemmän. Hellfighter ja munkkiosastoa olisi kyllä pitänyt päästä maistamaan, varsinkin tuota Hopeatoffeekuorutusta. Bloodline – vaniljajäätelöä chilikermavaahdolla ja chilimansikkahilloa. Tulisuutta olisi kuulemma voinut olla enemmän, joskaan itse en päässyt herkkua maistamaan. Itse nappasin vielä juustokakulle Aji Roscan, joka oli napakka ja kirpeä. Näitä kun sais muualtakin perskele! Pillillä reippaasti huuleen ja napauttaa mukavasti tuonne kitalakeen – Hell Yeah!

. . .

. . .

Kokonaisuudessaan ainakin meidän kattaus oli erittäin hyvin onnistunut. Jostain olen lueskellut Roosterin palvelua muutoin, mutta ainakaan nyt ei ollut mitään moittimista – päinvastoin. Arvostan suuresti, kun joku viitsii ylläpitää nestesapainoani ja käväisee pöydässä useamman kerran kattauksen ajan. Safka oli erinomaista, sopivan tulista ja ainakin itse sain juurikin sitä, mitä hain. Oman viehätyksen settiin tuo juurikin se, ettei vastaavaa listaa tulisuudeltaan ole usein tarjolla. Idea on loistava ja toivottavasti näemme vielä monta kattausta lisää! Kauhukeittiö kiittää!

%d bloggers like this: